tuusulantaksi.fi
Erikoistunut lentokenttä- ja juhlakuljetuksiin
Tuusulan taksi huolehtii monenlaisista tilaus- ja juhlakuljetuksista Uudenmaan alueelta kaikkialle Suomeen. Viemme sinut ja seurueesi esimerkiksi häihin tai syntymäpäiville – ja luonnollisesti myös paluukyydit onnistuvat sovittuna aikana. Räätälöimme palvelun tarkemman sisällön yksilöllisten toiveidesi mukaan.
Tarjoamme laadukasta kuljetuspalvelua esimerkiksi syntymäpäiviin, ristiäisiin, hautajaisiin ja muihin tilaisuuksiin. VIP-luokan ajoneuvoillamme pääset tyylillä perille. Myös itse matkanteko on miellyttävää. Meillä sinua palvelevat luotettavat, paikalliset taksialan ammattilaiset, joten voit lähteä matkaan turvallisin mielin.
Meillä on käytössämme ajoneuvoja sekä neljälle että kahdeksalle matkustajalle. Meiltä löytyy myös luotettavia yhteistyökumppaneita, joten pystymme järjestämään tarvittaessa kuljetukset isommallekin seurueelle. Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Tarjoamme hääkuljetuksia sekä juhlaparille että hääseurueelle. Käytössämme on laadukkaita S-luokan Mercedes Benz -ajoneuvoja, jotka tuovat päivään ripauksen luksusta. Osaavat kuljettajamme huolehtivat siitä, että merkittävä päivä sujuu ilman turhia yllätyksiä.
Ota yhteyttä, niin räätälöidään yhdessä tarpeisiisi sopiva hääkuljetus. Käymme myös mielellämme päivän tarkan aikataulun kanssasi läpi, jotta morsian ja sulhanen sekä muut häiden avainhenkilöt ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Tarjoamme kahden tunnin hääkuljetuksen 150 eurolla!
Ota yhteyttä Tuusulan taksiin ja sovi juhlakuljetuksesta hyvissä ajoin etukäteen! Näin voimme varata sopivan kaluston ja kuljettajat hoitamaan kuljetuksen tarvitsemanasi ajankohtana. Tavoitat meidät helposti puhelimitse, sähköpostitse tai jättämällä yhteystietosi lomakkeella.